Hyppää sisältöön
kvalitest

26.09.2021

Testaa pakkauksesi: löydä balanssi turvallisen pakkaamisen ja kustannusten välillä

Tuotteet ja niiden pakkaukset altistuvat logistiikkaketjun aikana monenlaisille olosuhde- ja mekaanisille kuormituksille. Pakettilogistiikka on lisääntynyt huimaa vauhtia verkkokauppatoiminnan kasvaessa raketin lailla. Se on johtanut pakkausmateriaalien tarpeen valtaisaan kasvuun sekä sen seurauksena pakkausmateriaaleista syntyvien jätteiden lisääntymiseen.

Pakkausmateriaaliteollisuus ja sen isot hyödyntäjät ovat käyneet aktiivisesti toimeen pakkausmateriaalijätteen minimoimiseksi – pakkausten suojauskyvystä tinkimättä. Esimerkiksi Amazon-verkkokaupalla on ollut jo hyvän aikaa aktiivisena ohjelma, jossa se pyrkii kehittämään markkinapaikallaan myytävien tuotteiden pakkausmateriaaleja entistä kestävämpään suuntaan. Tavoitteena on siis vähentää pakkausmateriaaleista syntyvän jätteen määrää.

Vaatimuksena käytettäville pakkauksille on esimerkiksi, että niiden tulee olla valmistettu 100 % kierrätetystä materiaalista. Niiden myös tulee olla kestävämipi ja suojata pakattuja tuotteita. Lisäksi niiltä edellytetään helppoa avattavuutta, jotta esimerkiksi palautettavat tuotteet voidaan lähettää takaisin samassa paketissa. Amazonin hävikkiohjelman mukaisesti sertifioitavat pakkaukset on laboratoriotestattava Amazonin vaatimusten mukaisesti.

Pakkausmateriaalien kehitys ei toki ole vain Amazonin markkinapaikalla toimivien yritysten asia, vaan siihen ovat tarttuneet muutkin alan toimijat. Pakkausmateriaalit ja niiden parantaminen/optimointi ovat myös tuotteiden valmistajille kriittisiä asioita tutkailleissa asiaa tuotteen suojauksen kannalta. Tuotteita toimitetaan yhä enemmän ja entistä kauemmaksi pahvilaatikoissa, ja pakkausmateriaali on ainoa suoja potentiaalisesti hyvinkin herkille tuotteille.

Pakkaustestauksella voidaan löytää balanssi tuotteen turvallisen pakkaamisen ja kustannusten välillä. Jos alipakkaa, lähetettävä tuote voi rikkoontua, ja toisaalta ylipakatessa sekä pakkaus- että lähetyskustannukset nousevat. Ylipakkaaminen ei ole myöskään ekologista. Testaaminen siis kannattaa aina!

VIDEO kartonkipakkauksen pudotustestauksesta, joka on yksi osa esim. Amazonin vaatimaa testausohjelmaa:

Yksi pohjoismaiden edistyksellisimmistä testilaboratorioista palveluksessasi!

Me Kvalitestilla tarjoamme testauspalveluita olosuhderasituksen ja mekaanisen rasituksen osalta. Erinomaisesti varusteltu, moderni Test Centerimme sijaitsee hyvien yhteyksien äärellä keskellä Suomea Muuramessa, Jyväskylän kupeessa.

Haluatko lisätietoa testauspalveluista?

Ota yhteyttä!

Soita meille puh. 020 730 6070 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen sales(at)kvalitest.com